sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Raikas sitruuna-suklaamoussekakku

Pääsiäisen kunniaksi leivoin kakun. Joskus olen jaksanut panostaa enemmän tuohon koristeluun, kuten vaikka tässä versiossa. Nykyään olen aika laiska kaivamaan esiin koristeluvehkeitä. Tälläkin kertaa koristeista meni Rainbown Jelly-karkit.
 
Mutta se ei sulje pois sitä, etteikö kakku voisi olla hyvä. Itse löysin viime kesänä tuon munanvalkuaisten käytön noissa moussekakuissa ja on muuten saanut kakkujen maku ja koostumus ihan uudet levelit.
 
Pohjaan käytin tällä kertaa vanhemman neidin synttärikakusta jääneitä hukkapaloja, joita olin laittanut pakkaseen. Mutta aika saman asian ajaa tässä varmasti murustetut suklaapiparit ja voi tai suklaakääretorttupohja. Tai joku muu :)
 
Tuo keskikerros on sitruunaa ja hitsi, että tulikin hyvää, kun muut kerrokset olivat vähän makeita ja tuo oli todella sitruunaisen raikas, eikä liian makea.
 
 
Suklaa-sitruunamoussekakku
 
Pohja
esim. Suklaapipareita murustettuna ja n. 50 g voita sulatettuna

Mousse
1 dl sokeria
3 munanvalkuaista
7  liivatetta
2,5 dl vispikermaa
2,5 dl vispautuvaa vaniljakastiketta
1 prk rahkaa
½ vaniljatanko

Alimmaiseen kerrokseen 100 g tummaa suklaata

Keskikerrokseen 1 sitruunan kuori raastettuna ja 1 sitruunan mehu.

Päällimmäiseen kerrokseen loput perusmoussesta.

Kakku on tehty 18 cm irtopohjavuokaan, jolloin siitä tulee aika korkea.

Pohja: Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Mousse: Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kermat ja vaniljavispi eri astiassa, lisää rahka ja vaniljatangon sisus. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata pienessä määrässä (max 1 rkl) kiehautettua vettä. Ota valkuaisvaahdosta pieni osa eri astiaan ja sekoita liivate siihen. Yhdistä valkuaisvaahto ja kermavaahto toisiinsa ja sekoita hyvin. Lisää liivate joukkoon.

Jaa seos kolmeen osaan.

Lisää ensimmäiseen osaan sulatettu suklaa ja vatkaa hetki. Kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle.

Lisää toiseen osaan sitruunankuori ja sitruunamehu ja kaada suklaamoussekerroksen päälle.

Lisää kolmas osio ylimmäiseksi kerrokseksi.

Laita kakku hyytymään yön yli.

Koristele.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Rocky Roadseja

Vanhemman neidin synttäreille tehtiin näitä  herkkuja, mutta totuuden nimissä niitä ei tainnut riittää yhtään vieraille jaettaviksi, kun saatoimme syödä ne perheen kesken kaikki itse. Aivan jäätävän hyviä.



Alkuperäinen ohje täältä.

Tässä ohje, jolla sen itse tein:
 
100 g tummaa suklaata
100 g maitosuklaata
20 g voita
½ pss minivaahtokarkkeja (Haribo)
100 g suolattuja cashewpähkinöitä
½ dl rusinoita
1,5 dl Veetex täysjyväviljamuroja
 
 
Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa voin kanssa. Lisää osa vaahtokarkeista ja rouhituista pähkinöistä, sekä rusinat ja murot hieman jäähtyneen suklaasulan joukkoon. Jätä vaahtokarkkeja ja pähkinöitä hieman koristeeksi. 
 
Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun kapeaan, suorakaiteenmuotoiseen vuokaan. Ripottele päälle vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Painele koristeet kiinni suklaaseen. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Leikkaa rocky road -levy pieniksi neliöiksi.

Eihän nämä voi olla epäterveellisiä, kun näissä on täysjyväviljamuroja, pähkinöitä ja rusinoitakin? Eihän? :D

perjantai 22. helmikuuta 2013

Juhlahumua

Taas on se aika vuodesta, kun tehdään listoja toiveista, mitä kaikkea tarjottavaa synttäreillä täytyy olla ja äidin otsalle alkaa kertyä tuskanhiki ja on kaivettava pelit ja rensselit naftaliinista.

Tällä kertaa kakkutoive kuulosti todella simppeliltä, lepakkokakku, musta. Tai se kuulosti helpolta tähän aamuun asti, kunnes neiti 8 vee kouluun lähtiessä ovelta huikkasi, että "se lepakkokakku voisi olla samanlainen kuin Cleon lepakko" Waaaat???  Kuka on Cleo ja kuka sen lepakkoystävä on? Puhutaanko me toisesta tytöstä vai eläimestä? No, pienen infotilaisuuden, jonka piti neiti 4 vee, jälkeen kävi ilmi, että Monster High oli aiheena ja lepakko oli lentävä eläin.

Kakun työteliäisyysaste (ja kiire) hieman kasvoi ja mietin sitä taukoa, joka tässä on ollut, kun viimeeksi kakkuja enemmänkin väsäilin. No mutta. Eiköhän tuosta nyt lepakon tunnistanut ja päivänsankari oli hyvinkin tyytyväinen. Kakku itsessään oli suklaakakku, eli se oli koottu suklaakääretorttulevyistä ja valmis suklaamoussejauheesta, johon maidon ja kerman lisäksi lisäsin 3 liivatelehteä.

 
Lisäksi leivoin näitä kestosuosikkeja, suklaapaloja, joita olen tehnyt viimeiset 3 vuotta kaikille juhlille. Ohje löytyy täältä.
 
 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Do it yourself cookies-ainekset


Vähän on ollut laiskempaa päivittely tälle puolelle, mutta tällaisia tehtiin muutama purkki joululahjoiksi tenavien kavereille, cookiesainekset purkissa.
 
Purkki oli puolilitrainen ja yhden purkin kuiva-aineista purkista sai n. 10-12 isoa keksiä. Alkuperäisen ohjeen bongasin jostain täältä netistä (anteeksi, en enää muista mistä) ja hieman sitä muokkailin.
 

 
 
 

Purkkiin ladottiin päällekkäin
100 g vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
30 g kaurahiutaleita
60 g ruskeaa sokeria
60 g vaaleaa sokeria
50 g tummaa suklaata rouhittuna
ranskanpastilleja
 
Alimmaiseksi kerrokseksi laitoin jauhojen, soodan, leivinjauheen ja vaniljasokerin seoksen. Siihen päälle kerroksittain kaurahiutaleet, ruskea sokeri, valkoinen sokeri, rouhittu suklaa ja loput purkista täytin ranskanpastilleilla.
 


Kuivien ainesten joukkoon lisätään tekovaiheessa 1 muna ja 75 g huoneenlämpöistä voita ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Taikinasta nostellaan pellille palloja, jotka painetaan hieman kasaan. Uuni 175 asteeseen ja keksit uuniin n. 10 minuutiksi. Keksit leviävät aika paljon uunissa.


Ostin kirjakaupasta valmista tarra-arkkia ja tulostin nuo tähdenmuotoiset ohjeet niille.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Porkkana-perunakasvispihvit

Tällaisia helppoja kasvispihvejä testasin perheeseeni tänään. Ajattelin tulevaisuudessa lisätä kasvisruokien määrää perheessämme ja hieman vaihtelevan vastaanoton nämä perheessämme saivat.

Minun ja nuorimman neidin mielestä ne olivat oikein hyviä. Vanhemman neidin mielipide oli, että "ne olivat parempia kuin koulun kasvispihvit" ja kohteliaan barbaarimieheni mielestä "kyllähän niitä söi".

No, testailut jatkuvat jokatapauksessa.
 
Porkkana-perunakasvispihvit
 
4 porkkanaa
3 perunaa
1 dl juustoraastetta
4 rkl vehnäleseitä
2 rkl hampunsiemeniä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl vettä
 
Kaikki ainekset monitoimikoneessa muussiksi, pyörittele pihveiksi ja paista öljyssä pannulla. Tästä määrästä tein 7 pihviä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Jouluinen puolukka-suklaamoussekakku

Yleensä pienessä kiireessä ja väsyneenä tuntuu, että mikään ei onnistu, keittiössäkin kaikki leipomukset lässähtää tai palaa pohjaan.
Nyt tuli poikkeus tähänkin sääntöön. Kakusta tuli harvinaisen onnistunut. Mousse oli todella ilmavaa ja NIIN hyvää.
Meidän joulu vietetään perinteisesti lähisuvun kanssa ja jokainen tuo joulupöytään oman panoksensa. Tällöin kaikki ei jää yhden ihmisen harteille. Minun osuuteni on ollut jälkiruuan teko.
Olen tehnyt tällaisia kolmikerroskakkuja useammanlaisia versioita:
Puolukka-suklaakakku

Pohja
Kaurakeksejä
2 tl piparkakkumaustetta
70 g voita sulatettuna

Mousse
100 g sokeria
6 munanvalkuaista
8 liivatetta
5 dl vispikermaa
2,5 dl vispautuvaa vaniljakastiketta

Alimmaiseen kerrokseen ½ pss suklaamoussejauhetta

Keskikerrokseen 2-3 dl puolukoita soseutettuna.

Päällimmäiseen kerrokseen loput perusmoussesta.

Kakku on tehty 18 cm irtopohjavuokaan, jolloin siitä tulee aika korkea.

Pohja: Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä, lisää piparkakkumauste ja painele leivinpaperilla vuoratun irtophjavuoan pohjalle.

Mousse: Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kermat ja vaniljavispi eri astiassa. Liota liivatteet ja sulata pienessä määrässä (max 1 rkl) kiehautettua vettä. Ota valkuaisvaahdosta osa eri astiaan ja sekoita liivate siihen. Lisää loput valkuaisvaahdosta. Yhdistä valkuaisvaahto ja kermavaahto toisiinsa ja sekoita hyvin.

Jaa seos kolmeen osaan.

Lisää ensimmäiseen osaan suklaamoussejauhe ja vatkaa hetki. Kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle.

Lisää toiseen osaan puolukkasose ja kaada suklaamoussekerroksen päälle.

Lisää kolmas osio ylimmäiseksi kerrokseksi.

Laita kakku hyytymään vähintään pariksi tunniksi, mieluummin yön yli.

Koristele.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Salamipastasalaattia

Eilen teki mieli vähän tuhdimpaa salaattia. Jääkaapissa oli chilimaustettu salamipötkö ja sille kaivelin kaapin uumenista mm. fetaa ja pastaa.
 
 
 
Kaupasta tarttui muutama viikko sitten maustehyllystä mukaan tällainen tuote. Sitä on tullut testattua mm. kasvisten kanssa (toimii), kun lisää vähän suolaa joukkoon. Eilen tuo mausteseos pääsi testiin salaatinkastikkeeseen ja hyvin toimi sielläkin.


Salamipastasalaatti

Pastaa, joko tuore tai normi kuivaa keitettynä
Salamia paloina
Fetaa paloiteltuna
Kirsikkatomaatteja puolitettuina
Kurkkua paloiteltuna
Sipulia


Kastike
1 rkl Dijon sinappia
2 valkosipulinkynttä pusristettuna (yksikin riittää)
2 rkl sitruunamehua
4 rkl öljyä
4 rkl valkoista balsamicoa
1 tl suolaa
1 tl italialaista mausteseosta

Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää valmiin pastan joukkoon. Yhdistä muihin aineksiin.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Syksyisiä muffinsseja

Kun on esimerkiksi saanut rikottua polvensa siihen jamaan, että on parempi huilata kotona, kuin olla töissä, voi vaikka leipoa tenavan kanssa päivän ratoksi muffinsseja. Eilisilta maattiin raatoina nuoremman kanssa katsomassa televisiosta Junioria ja kun ne sielläkin tekivät cupcakeseja, piti meidänkin kaivaa muffinssikirjat esiin ja valkata, mitä tehdään.

Päädyttiin sitten tekemään hunajamufinsseja. Makuraati koostui kolmesta 4-7-vuotiaasta lapsesta ja jokaisen mielestä tuotokset olivat herkullisia.



Ohje on kirjasta Kuppikakut - leivo, pursota ja koristele

Hunajaiset kuppikakut
12 kpl

150 g huoneenlämpöistä margariinia
100 g sokeria
2 rkl hunajaa
2 munaa
150 g vehnäjauhoja siivilöitynä
2½ tl leivinjauhetta

Uuni 180 asteeseen. Vaahdota margariini, hunaja ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita vehnä- ja leivinjauhe sekaisin ja siivilöi joukkoon. Nostele taikina muffinssivuokin ja paista 10-15 min.

Päällinen on tehty valmisvaniljamoussejauheesta (½ pss), johon lisäsin hieman tummaa kaakaojauhetta.


torstai 20. syyskuuta 2012

Bataattisipsejä

Syksyn aikana kasvikuivuri on ollut ahkerassa käytössä, niin töissä kuin kotonakin. Kuivumaan ovat ensisijaisesti menneet omenat ja sienet, mutta tänään päätin testata myös jotakin muuta.

Töissä pistettiin kesällä myymättä jääneet bataatit kasvamaan ja tänä aamuna töissä oli jääkaapissa odottamassa "Tepan bataatit". Tepan, aaargh... Voiko rumempaa lempinimeä ihminen saada.

Ne rotansikiöiden näköiset siinä vasemmalla ovat niitä bataatteja.

No, eniveis, kotona pistin uusimman rakkauteni kohteen pyörähtelemään (kuva alla) viipalointiterän ohkaisemmalla puolella...

Tämä rakkaus ei kuole koskaan

Levittelin viipaleiden molemmille puolille avokadoöljyä ja yrttimaustetta tai suolaa. Osan pistin uuniin 200 asteeseen ja osan kasvikuivuriin. Kuivuriversiot ovat vielä pörisemässä, mutta uuniversiot tulivat hetkessä valmiiksi. Osa jopa liiankin valmiiksi. Heh.

Perunalastut ovat NIIN so last season näiden maistamisen jälkeen.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Raakasuklaata, kavereinaan chili ja puolukat

Raakasuklaan valmistus on aivan äärettömän simppeliä, kun mukaanhan voi tyrkkiä mitä lystää, kylmäpuristetun kookosöljyn ja/tai kaakaovoin sekä raakakaakaojauheen lisäksi. Tai ainakin itsellä nuo kuuluu siihen perusrunkoon.

Tällä kertaa suklaa sai kaverikseen mm. kuivattua puolukkaa ja chiliä. Chiliä olisin voinut laittaa reilustikin lisää, mutta puolukat oli joukossa tosi jees. Nuo kuvassa olevat pikkumuotit (silikonia) ostin Tukholman reissulta ja ovat kyllä tosi näppärät tehdessä tätä suklaata.


Chili-puolukkasuklaa

Kylmäpuristettua kookosöljyä
Kaakaovoita
Raakakaakaojauhetta
Hunajaa
Hampunsiemeniä
Lucumaa
Kuivattuja puolukoita
Chiliä raastettuna
Ripaus suolaa

Sen kummemmin en määriä mittaillut, mutta kookosöljyä ja kaakaovoita laitoin saman verran. Hunajaa tuli 1/4 kaakaovoin tai kookosöljyn määrästä. Nämä sulattelin vesihauteessa. Eivät kovin kummoisia lämpötiloja vaadi sulaakseen. Kaakaovoin raastoin aika pieneksi, että se sulaisi paremmin ja nopeammin. Muita aineksia lisäilin aika fiilispohjalla maistellen.

Valmiin suklaan liruttelin vuokiin ja loput leivinpaperin päälle piirakkavuokaan levyksi. Ja pakkaseen. Tai jääkaappiin.